Wednesday, April 17, 2013

Kiimakontrollia ja peruskauraa

Anteeksi taukoilu, elämä on ollut Suomessa hieman hektistä muuttosuunnitelmien ja tulevaisuuden pohdinnan kanssa. Kerkesin jo tallikaverin autoakin kolhimaan, joten mietin että nyt voisi olla hyvä aika ottaa iisisti ja kirjoitella vaikka blogia. ELL Liisa Harmo kävi maanantaina ultraamassa Pradan ihan sillä mielellä että nähdään onko kohdussa tulehduksen merkkejä ja missä mennään kiima-kierrollisesti. Iloinen yllätys olikin, että sillä oli 4,8mm (eli hyvän kokoinen) folliikkeli vasemmassa munasarjassa valmiina ovuloimaan. Viime vuonna Pradalla oli jotain kiimahäiriöitä oletettavasti muuttostressistä ja se teki vain 3,5mm folliikkeleita, eli todella pieniä. Lissu antoi mulle Regumate pullon, jota annetaan nyt 8pv kuuri 12,5ml päivässä oraalisesti. Sen on tarkoitus tasata kevään kiimoja ja auttaa seuraavan kiiman ajoittamisessa. Prada näytti tänään niin sydänjuuriaan myöten loukkaantuneelta kun tuikkasin ilmeisesti pahan makuisen hormonitökötin suuhun.

Treenin kannalta ollaan nyt tehty ihan perus juttuja, kenttä on ollut sen verran jäinen että laukkaamaan ei ole vielä kunnolla päässyt, mutta nyt se näyttää jo hyvältä. Prada oli tänään tosin niin kiimainen että tyydyin vaan juoksuttamaan, sain ihan tyylikästä videomatskua! Olen todella innoissani tulevaisuudesta, sillä näistä kahdesta ei voi tulla muuta kuin hemmetin hieno vauva<3

Kevyttä ravia pari viikkoa sitten.

Onnea vasta 8-vuotiaalle Fürstenball:ille ensimmäisestä Prix St. Georges- voitosta! Pradan sulho.

I rest my case. 

Thursday, April 4, 2013

Vuokraajaa vailla!

Kevään suunnitelmat ovat selkeytyneet nyt sen verran, että ensinäkin peruin osallistumisen FWB-kantakirjausnäyttelyyn 23 pv, sillä herpesvirusta on ollut nyt liikkeellä enkä a) halua sitä omaan tammaani ja b) halua saada sitä näyttelystä ja viedä sitten uudelle tallille saati Hevoskylän klinikalle jossa on reilusti tiineitä tammoja. Joskus on otettava vaan vastuu ja olla menemättä vaikka harmihan se on, mutta Virossa on jo kuollut yksi hevonen virukseen ja Englannissa useat siittolat ovar karanteenitoimissa. Suomessakin on jo reilusti tapauksia, josta ei kyllä olla infottu tarpeeksi... mutta minun tammahan ei sitä saa. Prkl!

Mutta Leena Väihköselle ja Pia Varjosen tallille ollaan nyt soitettu ja sovittu, että tulen 24.4 jolloin mulla on pääsykoe Lahdessa katsomaan myös tallipaikkaa, vaikka alustavasti sovittiin jo että veisin Pradan sinne 28 päivä. Uskon, että kyseessä on juuri oikea talli meille, sillä Pinkin sivujen mukaan he painottavat hevosten hoidossa samoja asioita kuin minä, jonka lisäksi talli on ihan Hevoskylän klinikan vieressä. Mikä parempaa, kuin taluttaa oma tamma ultraan tai siemennykseen, säästyy eläinlääkärin matkakustannukset eikä tarvitse kuskata tammaa ympäri Suomea! Muutan kuitenkin itse vasta kesäkuun alussa, joten vuokraajaa tarvitaan.

Jos olet, tai jos tuttusi/kaverisi on Lahden seudulla asuva koulupainoitteinen ja tunnollinen ratsastaja, voi lämpimästi ottaa yhteyttä annasturunen@gmail.com :) Vuokraajan tulisi aloittaa toukokuussa ja käydä 2-3 krt/vko, hinta 150e/kk. Tallilla on erinomaiset puiteet valmentautumiseen maneesista suomenmestari-valmentajan oppeihin! Tiineys, jos nyt tiineeksi sattuu, vaikuttaisi vuokraussuhteeseen vasta viimeisillä kuukauksilla kun masu kasvaa niin isoksi että laukkaamisesta tulee epämukavaa tammalle (eli noin vuoden päästä). Etsin siis aikuista vuokraajaa, jolla on perusratsastus kunnossa ja on avoin oppimaan herkemmäksi ratsastajaksi. Prada ei sinänsä ole hankala hevonen, maasta käsin todella helppo ja rauhallinen ja ratsastaessa ei pukita ja harvoin säikkyy, mutta jos ratsastaja on kova, rauhaton tai käsi-painoitteinen Prada voi hätääntyä tai alkaa kiemurtelemaan. Jos siis haluat oppia herkäksi, helläkätiseksi ja istuntapainoitteiseksi, tässä on täydellinen hevonen siihen, se on ainakin mulle opettanut niin paljon! Sillä on oma moottori, osaa väistöt ja avot, mutta laukka talven jäljiltä raaka, kun kenttä oli talvella niin liukas ettei sillä juurikaan laukattu. Myös maastoiluun tai syksyn pikkukisoihin. Rohkeasti vaan yhteydenottoja, saa kertoa kaverille! :) Oon kanssa omistajana aika helppo, uskon että nykyiset vuokraajat voivat allekirjoittaa että oon aika joustava ja rento.

Tuesday, April 2, 2013

Astutussuunitelmia

Soittelin viime viikolla eläinlääkäri Katja Lahdenvuolle kelle olin syksyllä sopinut vieväni Pradan siemennettäväksi huhti-toukokuussa. Ja aikamoinen suunnitelmien muutos tulikin sillä Katjahan on äitiyslomalla ja siten ei ymmärrettävistä syistä pyöritä siittolaa tänä kesänä :D Joka jätti mulle vaihtoehdoksi joko Ordenojan oriaseman Pöytyällä tai Leena Väihkösen klinikan Orimattilassa. Kummassakin olisi plussansa ja miinuksensa, Ordenoja on kauempana mutta siellä säilytetään pakastespermaa ja siellä olisi laidun-mahdollisuus. Väihkönen lähempänä, mutten ole varma siementääkö Leena esim. viikonloppuisin. Tammat kun ei hirveästi katso ajankohtaa ovuloinnissaan, viime vuonna meni 3 kiimaa sivusuun koska se ovuloi sunnuntaina eikä tavaraa saanut tilattua Saksasta silloin.

Olen kuitenkin kallistunut nyt tällaiseen lopputulokseen: 23.4 on Nurmijärvellä FWB-kantakirjanäyttely johon ollaan nyt ilmoittauduttu. Saadaan ilmeisesti vapautus ratsastuskokeesta koska Prada on varsonut useampia varsoja, joka voi olla aika hyvä juttu koska en tiedä yhtään miten se käyttäytyisi ja olisiko edukseen satulan alla kun koko talvena ei ole tyyliin edes päässyt laukkaaman. Veikkaan että se saa 2 ktk-palkinnon.

Sitten huhtikuun viimeinen viikonloppu haluaisin viedä Pradan Pia Varjosen tallille, jonne oltiin yhteyksissä sunnuntaina. Talli on talutusmatkan päässä Väihkösen klinikasta ja siten voisin vaikka ratsastaa sen aina ultaan jne, ei tartteis tamman muuttaa monesti ja kuskata ympäri Suomea, se stressaa paljon uusia paikkoja. Lisäksi Pialla olisi maneesi, joten voitaisiin jatkaa kengättä ensi talvi. Tänään kiusasin Pradaa hankitreenillä, ulvoin naurusta kun pikku primadonna inhosi lunta niin sydämensä kyyllyydestä! Hyvää jumppaa ainakin sai.