Anteeksi taukoilu, elämä on ollut Suomessa hieman hektistä muuttosuunnitelmien ja tulevaisuuden pohdinnan kanssa. Kerkesin jo tallikaverin autoakin kolhimaan, joten mietin että nyt voisi olla hyvä aika ottaa iisisti ja kirjoitella vaikka blogia. ELL Liisa Harmo kävi maanantaina ultraamassa Pradan ihan sillä mielellä että nähdään onko kohdussa tulehduksen merkkejä ja missä mennään kiima-kierrollisesti. Iloinen yllätys olikin, että sillä oli 4,8mm (eli hyvän kokoinen) folliikkeli vasemmassa munasarjassa valmiina ovuloimaan. Viime vuonna Pradalla oli jotain kiimahäiriöitä oletettavasti muuttostressistä ja se teki vain 3,5mm folliikkeleita, eli todella pieniä. Lissu antoi mulle Regumate pullon, jota annetaan nyt 8pv kuuri 12,5ml päivässä oraalisesti. Sen on tarkoitus tasata kevään kiimoja ja auttaa seuraavan kiiman ajoittamisessa. Prada näytti tänään niin sydänjuuriaan myöten loukkaantuneelta kun tuikkasin ilmeisesti pahan makuisen hormonitökötin suuhun.
Treenin kannalta ollaan nyt tehty ihan perus juttuja, kenttä on ollut sen verran jäinen että laukkaamaan ei ole vielä kunnolla päässyt, mutta nyt se näyttää jo hyvältä. Prada oli tänään tosin niin kiimainen että tyydyin vaan juoksuttamaan, sain ihan tyylikästä videomatskua! Olen todella innoissani tulevaisuudesta, sillä näistä kahdesta ei voi tulla muuta kuin hemmetin hieno vauva<3
|
Kevyttä ravia pari viikkoa sitten. |
|
Onnea vasta 8-vuotiaalle Fürstenball:ille ensimmäisestä Prix St. Georges- voitosta! Pradan sulho. |
I rest my case.
No comments:
Post a Comment